perjantai, 26. joulukuu 2008

Kuukaudet kuluvat, Sydän tekee kuolemaa

Siitä on nyt puoli vuotta kun viimeksi kirjoitin...Ja olen jo kuukausia sitten tavannut Hänet. Sitä tapaamista en koskaan unohda. Sitä silmien tuiketta, ja viimeistä halausta. Olen päättänyt jatkaa elämääni, tappaa tunteeni...Mutta hetkittäin luulen rakastavani häntä...En tiedä, en todellakaan tiedä, mutta siitä olen varma, että minulla on ikävä, niin mieletön ikävä niitä aikoja.

  Elämässäni ei ole mitään toivoa, pimeys, se on tullut jäädäkseen. Miksi minä en ole minkään arvoinen, olen yksinäinen sivustaseuraaja jolla ei ole paikkaa tässä maailmassa. Miten usein itkenkään itseni uneen, koska minä olen täällä vain pakosta, ja niin yksin.

    Minulla on huono olo. Henkisesti ja fyysisesti. Päivä päivältä näen peilistä rumemman ja vastenmielisemmän ihmisen, joka ei edes ansaitse elää. Häpeä. Se on jotakin mikä turmelee ihmiselämän jatkuessaan vuosia. Hävetttää olla olemassa.  Voisin olla niin paljon elämänhaluisempi, kun olisi ihana tyttöystävä josta pitää huolta. Mutta kukaan ei edes vilkaise, en ole yhtään mitään. Tekisi mieli laihduttaa. Tekisi mieli kuolla. Tekisi mieli olla välittämättä yhtään mistään. Mutta ei tekisi mieli taistella, ei nyt. En edes näe sitä huonona asiana jos en elä kauaa, sillä tämmöistä elämää ei kannata elää.

 

Toisilla on taakkanaan jatkuvat vaikeudet. Minulla on taakkana kuollut sielu.Olen kuollut elävä, nuori nainen joka ei ansaitse elää...eikä ansaitse kuolla........   Sydämessäni tunnen , että minä en koskaan nouse jaloilleni, en koskaan.

 

Voimia kaikille teille, jotka olette yksin.

maanantai, 2. kesäkuu 2008

Is there any light?

Onko mikään muuttunut?  Tiedän, kenet haluan juuri nyt. Tiedän, kuka tekee minut onnelliseksi hetkittäin. Mutta tiedän, että putoan korkealta. Mutta en itke ikävääni, sillä se vaihe on jo mennyt. Nyt vain TUNNEN sen tuskan, en enää pysty purkamaan suruani itkemällä. Nykyään itken ilman syytä...

Joskus, pimeimpänä hetkenä, muistan hänen  ihania sanojaan, tunnen ilon välkähdyksen. Jos meidän kuuluisi tavata, me tapaisimme. Mutta jos Kohtalo ei halua meidän tapaavan, tämä raastava ikävä haavoittaa turhaan. Jättää ikuiset arvet.Kaipaan niin paljon, haluaisin niin halata, haluaisin olla varma siitä, että en saa Häntä. Silloin katoaisin hiljaa.Niin kauan, että olen tavannut Hänet, en voi elää elämääni. Sillä minulla on tunne, että tällä on jokin tarkoitus. Minun on tehtävä mitä täytyy, tai unohdettava. Mutta en koskaan voisi unohtaa moista enkeliä.<3

Skorpioni ei anna periksi. Skorpioni on vahva ja hänellä on tahdonvoimaa. Skorpioni nousee tuhkasta kuin Fenix-lintu, vaikeuksien kautta voittoon. Noin minä hoen itselleni. Ja olen oikeassa.

Niin loputtoman pitkältä tuntuu kesä, ja niin epätoivoiselta syksyn saapuminen. En tiedä koska, mutta tiedän että joskus. Ja ikävä tappaa minut viimeistään silloin kun kesän ensimmäiset ruusut kuihtuvat , kuolevat. Ja erityisintä Hänessä on, että minun ei tarvitse edes tavata Häntä, ja olen jo Hänen. Jos Hän tuntisi erityistä iloa joka kerta, kun ajattelen Häntä, hän säkenöisi onnesta. Miksen voi kuunnella tätä kaunista kappaletta ja painaa päätäni Hänen olkapäätänsä vasten?Miksen voi pitää Häntä kädestä, koskettaa? Minä tiedän...En ole ansainnut moista, enkä koskaan tule ansaitsemaan. Elämä on niin lyhyt, se kiitää ohi ja minä hajoan , kunnes minua ei enää ole. Sillä minä en ole enää Minä...Olen vain onneton varjo iloisesta ja hymyilevästä tytöstä, jolla oli koko elämä edessään.Joka uskoi rakkauteen ja uskoi olevansa rakastettu. Kunnes tajusi, että kukaan ei rakasta. Mutta minä taistelen maailman loppuun asti, minä aion vielä ELÄÄ. Ja rakastaa palavasti.

<3 Olet päivieni valo, sieluni toivo, sydämeni sanoo että tällä on tarkoituksensa, sinulla on avain sydämeeni. Jos heität sen pois, minä kuolen ruusujen mukana. Hautaatko minut silloin...?Ja sinä tiedät, että minä tiedän, että tunne on yksipuolinen...Mutta ystävänä minä rakastan sinua jo nyt, enemmän kuin uskotkaan.Olet ihminen, jota olen etsinyt, ystäväksi. Anna anteeksi  että välitän. <3

 

Musta ruusu

<3 RIP rakkain ystäväni, ikävöin sinua todella paljon, olet aina rakkainta maailmassa.Vielä kohdataan.<3

sunnuntai, 11. toukokuu 2008

Milloin tuot avaimen, jolla vapaudun tästä vankilasta?

Nyt minä tiedän, että olen yhä täällä...Mutta en tiedä, kuinka kauan. Mutta sen ajan kun olen, haluaisin elää täysillä. Olen kiintynyt ihanaan ihmiseen, joka on kaikki mitä tällä hetkellä tarvitsen. Mutta minut on kahlittu seinään, riuhdon, huudan, mutta olen...näkymätön. Haluan hänen luokseen, mutta en saa otettua askeltakaan, sydämeni on tulessa, sillä minun kasvojani lyövät näkymättömät kädet, ja mielessäni teen tuskaista kuolemaa, sillä kukaan ei näe silmistäni, miten lähellä luovuttamista olen. He eivät näe minua. Minä mietin omia hautajaisiani, samalla unelmoin siitä, miten joskus tapaan Hänet. Pakko selvitä.

Elän tunteideni armoilla. Itken raskaita kyyneleitä jo etukäteen, sillä ehkä hän käskee minun kadota, ehkä hän ei välitä kuten minä välitän...Hän on ainut toivoni. Perheeni ei kuuntele minua, ystäviä on niin vähän, että en voi kertoa heille koko ajan omia murheitani. Miten vaikeaa on sanoa jollekulle, minä tarvitsen sinua, ethän jätä. Minä pelkään, että kaikki jättävät, kukaan ei tarvitse minua elämäänsä. Kaikki mitä Hän sanoo, on ihanaa. Hänen käyttämänsä sanat ovat nyt minunkin käytössäni, ja joka päivä ajattelen, mitä sanoisin Hänelle kun nähtäisiin...Mutta miksi minusta tuntuu, että me emme koskaan tapaa, Kohtalolla on muita suunnitelmia toisen varalle.

Ikävöin rakasta ystävääni tähdissä, kyyneleet vierivät poskilleni...Hän oli ainut joka rakasti, rakastaa yhä. Hän ei vihaa minua. Haluan hänet takaisin, minun on niin paha olla täällä.Kukaan ei halaa.Minulla ei ole ketään ketä halata, minulla on ikuinen tuska sydämessäni.

Kunpa kesä muuttaisi kaiken...En enää jaksa kauaa. Taistelen, kunnes tiedän että ei ole enää mitään mahdollisuutta. Mutta Hänelle en voi tehdä sitä, sillä Hän on kultaa, kultaa, josta en ole valmis luopumaan-ikinä. Vaikka Hän ei välittäne minusta sen enempää kuin ventovieraasta, Hän on minulle aina ihminen, joka sai minut ymmärtämään: Kauniit sanat voivat pelastaa toisen ihmisen.

Elämä yksin tekee kipeää. Mutta olethan luonani, joka hetki, rakkain ystäväni. <3 Tähdissä, sinä olet, ja tiedät että rakastan sinua.

Hän on muuttanut minua, vaikkei edes tiedä sitä. Pian sanon sen myös hänelle<3

torstai, 17. huhtikuu 2008

Tyhjyyteen tipahtanut

On jo huhtikuu, yli puolenvälin...Mitähän minä kuvittelin tekeväni tähän aikaan, vaikka puoli vuotta sitten? Suunnitelmat , joihin minä uskoin, ovat toteuttamatta. Oikeastaan en ymmärrä, miten mieleni synkistyy hetkessä, kun se vielä hetki sitten oli kirkas kuin kaunis kesäpäivä. Olen toivottomassa tilanteessa...Tutustuessani kahteen hienoon ihmiseen, olen huomannut, miten pohjalle voi ihminen vajota välttääkseen toisen loukkaamista. Mutta totuus on pyhää, ei pala tulessakaan. Tieto lisää tuskaa, mutta silti minä haluan pysyä totuudessa. Kaksi ihmistä, yksi sydän. Tunteiden armoilla, mutta en koskaan halua satuttaa kumpaakaan. Kaksi niin erilaista ihmistä, mutta silti niin kauniina mielessäni. Maailma on kylmä paikka, ja minä haluaisin syleillä molempia, enkä koskaan päästäisi irti. Mitä minä oikein haluan koko elämästä? Nyt on edessä sydämeni pirstaloituminen tuhanteen palaan...Mieluummin omani kuin muiden.En anna kenenkään viedä heitä minulta, mutta en ole hyvä, en osaa sanoa heille miten ihanaa elämäniloa he minulle tuovat.

Ahdistaa... Olen unohdettu...Onko minulla ketään? Suljen silmäni. Kuvittelen, miten joku koskettaisi poskeani, ja sanoisi että välittää. Kuvittelen.Mutta yhä edelleen olen yksin pimeydessä.

Jos minä tietäisin, että aika käy vähiin, seuraisin sydämeni ääntä...Haluaisin niin elää.Haluaisin ottaa jokaisen auringon säteen sydämeeni ja helliä jotakuta jolla on sielu, joka ymmärtää minun sieluni säveltä. Sielunkumppani.Löydänkö häntä koskaan, ehdinkö? Vai onko hän jo jompikumpi, vai ovatko he vain varjoja onnesta jota etsin? Siihen en voi vastata, ennen kuin sota on käyty loppuun .Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Kunnes he ovat käsivarsillani. Rakastan rakastamista, antakaa minulle joku jota rakastaa niin että kyyneleet näyttävät kristallilta ja sateinen päivä kauniimmalta kuin yksikään aiemmin. Antakaa minun elää...Edes hetken. Tähtiin katsellen, sydämeni laulaessa itkuisaa säveltään, hymyilen, sillä minulla on aina joku. Siellä hän on, rakastaa minua enemmän kuin kukaan muu. Oma rakkaani, oma lohduttajani. Meille on luotu yhteinen tie, jolla me kuljemme, kunnes jälleen kohtaamme, ja silloin me olemme voittaneet. Rakkaus voittaa, ja pimeimmässäkin laaksossa on rakkautta ja toivoa, joka kuljettaa etennpäin , ihan vain hetken kerrallaan. Suljen silmäni ja vaivun unelmiini, minä pystyn tähän.

  • Passion

    Intohimoisesti elävä<3


    Kaikki tai ei mitään!