On jo huhtikuu, yli puolenvälin...Mitähän minä kuvittelin tekeväni tähän aikaan, vaikka puoli vuotta sitten? Suunnitelmat , joihin minä uskoin, ovat toteuttamatta. Oikeastaan en ymmärrä, miten mieleni synkistyy hetkessä, kun se vielä hetki sitten oli kirkas kuin kaunis kesäpäivä. Olen toivottomassa tilanteessa...Tutustuessani kahteen hienoon ihmiseen, olen huomannut, miten pohjalle voi ihminen vajota välttääkseen toisen loukkaamista. Mutta totuus on pyhää, ei pala tulessakaan. Tieto lisää tuskaa, mutta silti minä haluan pysyä totuudessa. Kaksi ihmistä, yksi sydän. Tunteiden armoilla, mutta en koskaan halua satuttaa kumpaakaan. Kaksi niin erilaista ihmistä, mutta silti niin kauniina mielessäni. Maailma on kylmä paikka, ja minä haluaisin syleillä molempia, enkä koskaan päästäisi irti. Mitä minä oikein haluan koko elämästä? Nyt on edessä sydämeni pirstaloituminen tuhanteen palaan...Mieluummin omani kuin muiden.En anna kenenkään viedä heitä minulta, mutta en ole hyvä, en osaa sanoa heille miten ihanaa elämäniloa he minulle tuovat.

Ahdistaa... Olen unohdettu...Onko minulla ketään? Suljen silmäni. Kuvittelen, miten joku koskettaisi poskeani, ja sanoisi että välittää. Kuvittelen.Mutta yhä edelleen olen yksin pimeydessä.

Jos minä tietäisin, että aika käy vähiin, seuraisin sydämeni ääntä...Haluaisin niin elää.Haluaisin ottaa jokaisen auringon säteen sydämeeni ja helliä jotakuta jolla on sielu, joka ymmärtää minun sieluni säveltä. Sielunkumppani.Löydänkö häntä koskaan, ehdinkö? Vai onko hän jo jompikumpi, vai ovatko he vain varjoja onnesta jota etsin? Siihen en voi vastata, ennen kuin sota on käyty loppuun .Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Kunnes he ovat käsivarsillani. Rakastan rakastamista, antakaa minulle joku jota rakastaa niin että kyyneleet näyttävät kristallilta ja sateinen päivä kauniimmalta kuin yksikään aiemmin. Antakaa minun elää...Edes hetken. Tähtiin katsellen, sydämeni laulaessa itkuisaa säveltään, hymyilen, sillä minulla on aina joku. Siellä hän on, rakastaa minua enemmän kuin kukaan muu. Oma rakkaani, oma lohduttajani. Meille on luotu yhteinen tie, jolla me kuljemme, kunnes jälleen kohtaamme, ja silloin me olemme voittaneet. Rakkaus voittaa, ja pimeimmässäkin laaksossa on rakkautta ja toivoa, joka kuljettaa etennpäin , ihan vain hetken kerrallaan. Suljen silmäni ja vaivun unelmiini, minä pystyn tähän.